Halloween-viikonloppu on vielä tässä käsillä. Oikea Halloween-päivähän on vasta huomenna Maanantaina, mutta se on ihan normaali työpäivä ja meilläkin on sillon koulua. Perjantai ja eilinen meni viihteen merkeissä, nyt on vähän väsy.
Tilattiin puvutkin netistä, minä olin Puna-Hilkka ja Marika naispuoleinen Robin Hood. En ehkä ikinä pukeutuis Suomessa kyseiseen asuun, mutta täällä nuo asut kuuluu ehdottomasti asiaan niin lapsilla kuin aikuisillakin. Ja baarissa erottuu joukosta vain ne jotka ei ole pukeutunut Halloween-asuun.
Perjantaina meillä oli koulun Halloween-juhlat alkuillasta. Siellä oli pääpalkintona kahdelle parhaalle puvulle 100 dollarin lahjakortti Walmartiin (tavaratalo) ja kahdelle toiseksi parhaalle 50 dollarin lahjakortit. Ja Puna-Hilkkahan meni ja hoiti homman kotiin ja voitti 100 dollarin lahjakortin! Nyt pitäis keksiä mitä sillä rahalla haluaisi ostaa...
Lauantaina kaiverrettiin kurpitsalyhtyjä kotosalla, pakkohan sekin oli kokea. Se olikin yllättävän helppoa eikä ollenkaan niin vaivalloista kuin olin ajatellut. Kuvissa ne ei vaan näytä yhtään niin siistiltä mitä ne oikeasti on.
Illalla lähdettiin sitte San Joseen clubille. Oli mahtavat kekkerit, siellä näki kyllä kaikkea mahdollista Teurastajasta Paavo Pesusieneen. Oltais kyllä menty mieluummin San Franciscoon mutta kun se on vähän turhan kaukana. Siellä ne vasta olis kekkerit ollukkin, se on kuulemma rankattu parhaimmaksi Halloweenin viettämispaikaksi koko Amerikassa. Mutta ei tosiaan ollu huonot bileet kyllä San Josessakaan, siellä vaan menee kaikki clubit kiinni jo 2 am (koska alkoholin anniskelu loppuu täällä kahdelta) ja se ilta loppuu joka kerta vähän liian lyhyeen.
Jos laitetaan pihalle koristeita, niin laitetaan sitten kunnolla, eikö niin?!
Tiistai-aamuna nämä likat lähteekin sitten Hawaijille, että palataan asiaan viikon päästä!
sunnuntai 30. lokakuuta 2011
sunnuntai 23. lokakuuta 2011
Oakland Raiders vs. Kansas City Chiefs
Käytiin tänään kattomassa Marikan ja Anssin kanssa jenkkifutista Oaklandissa. Oakland on jonku puolen tunnin matkan päässä täältä Fremontista ja niillä on joukkue joka pelaa NFL:ssa. Liput maksoi suunnilleen
50 dollaria ja vaikka en ymmärrä pelin säännöistä mitään niin kokemus oli silti koko rahan arvoinen.
Tämä oli taas yksi niitä tilanteita joita olet Suomessa nähnyt telkkarista, ja sitten ku näet sen livenä, niin se on just niinkun elokuvista.
Lauloivat kansallislaulun ja kunnioitettiin eläkkeelle jääneitä poliiseja ja helikopterit lensi stadionin yli ja oli niin isänmaallista. Oli kaljaa ja oli hot dogeja ja kaikki mitä nyt kuvitella saattaa.
Oakland on käsittääkseni yksi kärkipäässä olevista kaupungeista tämän osavaltion rikostilastoissa. Saatiinkin etukäteen neuvo, että jos menette katsomaan Raidersien peliä, niin lähtekää heti pelin jälkeen sieltä pois, koska ihan sama voittaako Raidersit vai ei niin mellakka tulee joka tapauksessa. Lähdettiin kyllä itse asiassa jo vähän ennen pelin loppua kun Raiders hävisi pelin 28-0, eikä siinä enää paljon ollut katsottavaa.
En osaa arvioida katsojamäärää, Oakland coliseumille mahtuu n. 15000 ihmistä Wikipedian mukaan, ja katsomot oli suunnilleen puolillaan, että oli siellä porukkaa ihan riittävästi. Voi vaan kuvitella mikä on meininki finaalipeleissä.
Olin aikaisemmin kuullut, että Amerikkalaiset pitää grillijuhlia stadionin edessä ennen pelien alkua, ja kyllähän sekin väite piti paikkansa. Siellähän ne istui asuntoautojen edessä paistamassa lankkupihvejä ja vetämässä kaljaa parkkipaikalla...
Toivottavasti tunnelma välittyy kuvista ja videoista, vaikka laatu onkin aika huono, kun meidän paikat oli niin korkeella.
![]() |
| Oakland Coliseum |
![]() |
| Muutama ihminen tulossa peliä kattoo |
![]() |
![]() |
| Tässä kunnioitetaan eläkkeelle jääneitä poliiseja |
![]() |
![]() |
| God bless America |
keskiviikko 19. lokakuuta 2011
Yleisön pyynnöstä
Random pictures:
![]() |
| Student ID |
![]() |
| Back yard |
![]() |
| Meidän asuntola, jos omakotitaloa voi siksi sanoa |
![]() |
| Mardis Street, katu jolla me asutaan |
![]() |
| Finlandia-vodkaa lähikaupassa. Ja kyllä, täällä saa ruokakaupan kanta-asiakaskortilla alennusta viinastakin! |
![]() |
| Nam! |
![]() |
| Alle euron litra |
![]() |
| Yellow School bus |
![]() |
| San Francisco |
![]() |
| Kalijaa |
![]() |
| Kämppis Ceilia San Franciscon City Hallilla |
sunnuntai 16. lokakuuta 2011
Aloha
Tuli tuossa muuan päivänä paremman tekemisen puutteessa varattua reissu Hawaijille Marikan kans. Ollaan menossa parin viikon päästä ja ollaan siellä 6 yötä...Jotenki ei ees vielä osaa olla kauhean innoissaan siitä, kun tämä täällä olo on muutenkin yhtä suurta lomaa melkeinpä koko ajan...
Eilen vietettiin Marikan synttäreitä ja voin kertoa että sen kyllä olotilasta huomaa :) Ihan järkyttävä darra ollu kyllä tänään, onneksi ens viikonlopulle ei oo mitään kissanristijiäisiä niin voi välillä vähän levähtää (tai niin uskottelen itselleni ainakin vielä tässä vaiheessa). Oltiin ekaksi täällä meillä ja asuntolan sääntöjä uhmaten juotiin alkoholia ja kutsuttiin vastakkaista sukupuolta olevia vieraita meille :D Sitte mentiin porukalla San Joseen baariin tanssimaan ja juomaan itsemme kipeiksi.
Parin viikon päästä oliski sitte Halloween, sitä odotan kyllä innolla. Ihmisillä alkaa jo jonkun verran olla pihoilla Halloween-koristuksia, pitäis melkein käydä kävelyllä kameran kanssa ja ottaa kuvia niistä. Koska oli se sitten joulu tai halloween tai mikä tahansa, koristeluissa vedetään kyllä niin överiksi kuin mahdollista...Pitäisi hommata joku Halloween-asu, kunhan keksisi, että mikä sitä haluaa olla. Valikoimaa on ainaki riittämiin, täällä on paljon kauppoja jotka myy pelkästään Halloween-asuja ja krääsää...
Käytiin eilen Cheesecake Factoryssa syömässä. En tiedä montako kertaa siellä pitäs vielä käydä, että sais maistettua kaikkia niitä kakkuja :) Mutta jos tykkää juustokakuista, se paikka on taivas!
En taaskaan jaksa alkaa säätämään noita kuvia tänne vaikka olishan noita mistä laittaa. Ens kerralla sitte..
perjantai 7. lokakuuta 2011
California dreamin'??
Täällä on satanu viimeiset kolme päivää vettä ja ilma on ollut kaikkea muuta kuin lämmin. Kyllähän se tavallaan oli tiedossa, että ne helteet ei voi kovin kauaa jatkua, mutta silti olen tästä vähän järkyttynyt. Viime viikolla samaan aikaan meillä oli ilmastointi päällä täällä talossa, mutta äsken kävin laittaa lämmityksen päälle kun heräsin taas siihen, että olen ihan jäässä. Yksi asia mitä Suomesta kaipaan tällä hetkellä on kunnon peitot. Täällä ei semmosta käsitettä nimittäin tunnetakkaan.
Olin halunnut uskotella itselleni, että pärjään Jouluun saakka täällä ilman takkia, mutta ehkä se täytyy nöyrtyä vielä ostamaan. Ehkä ei kuitenkaan vielä tänä viikonloppuna, kun sääennustus näyttää siltä, että helteet olis tulossa takaisin :)
Keskiviikkona maistatin tyypeille salmiakkeja koulussa. Se liittyi yhteen puhekurssiin, jossa meillä oli tehtävänä pitää lyhyt puhe aiheesta, joka ei ole muille tuttu. No, minä puhuin salmiakeista ja vein pussin mukaan, että kaikki sai maistaa. Yllättävää kyllä, se näytti uppoavan kaikille suhteellisen helposti, eikä ne edes näyttäny kovin järkyttyneiltä. Opettaja pyysi lisääkin, ku sen mielestä ne oli hyviä :)
Olisi mielenkiintoista tehdä samanlainen kokeilu vaikka salmiakkikossulla, harmi ku ei oo sitä mukana, eikä sitä myydäkkään täällä. Finlandia-vodkaa sen sijaan löytyy tuosta meidän lähimarketistakin. Siinä voi ruokaostosten lomassa ostaa vodkat ja viinit samalla ja mikä parasta, alkoholia saa myydä kahteen asti yöllä.
Että jos alkaa tuntumaan vaikka Tiistaina kello 1.35 am siltä, että nyt täytyy kyllä vetää kännit, niin senkun kävelet kauppaan ja haet pullon vodkaa. Ai, kuinka kätevää!
Koska Amerikassa kaikki on suurempaa, myös viina- ja viinipulloja löytyy family size- kokoisina. Isoimmat taitaa olla jotain kahta litraa, otappa noistakaan nyt selvää kun Amerikkalaiset ei suostu luopumaan noista unsseista ja gallonistaan..
Suuret pakkauskoot kyllä pätee kaikkeen muuhunkin, kyllä täällä saa myös ihan tavallisenkin kokoisissa pakkauksissa elintarvikkeita, mutta enimmäkseen kaikki on isompaa. Vihanneksetkin on isompia. Ollaan päätelty, että ne ehkä täytyy olla jotain geenimuunneltuja ku ne on niin jäätävän kokoisia. Täällä saa eläimiinkin pumpata kasvuhormooneja, niin varmaan vihannestenkin kasvatusta jotenkin vauhditetaan.
Ja kaiken kruunaa sitten ruokakauppojen hullut tarjoukset. "Osta kaksi sipsipussia niin saat kaksi ilmaiseksi". "Saat 5 suklaapatukkaa 5 dollarilla, mutta yksittäin ostettuna maksaa 2,5 dollaria" Näillä tarjouksillakin vähän niinkun pakotetaan ihmisiä ostamaan liikaa ruokaa ja syömään liikaa ruokaa.
Ja pitää ehkä vielä avautua noista juomistakin. Kaikissa pikaruokapaikoissa ym. pieni juoma on aina VÄHINTÄÄN 0,5 litraa. Ja se suurin juoma sitte, en oikeesti edes tiedä....
Semmosta tänään, muutaman tunnin päästä lähetään grillailemaan lähipuistoon ja illalla vissiin San Josen baareja katsastamaan...
No pictures today, sorry!

maanantai 3. lokakuuta 2011
Another weekend
Viikot menee täällä kyllä ihan lentämällä... taas on Maanantai ja kouluun olis mentävä illalla.
Torstaina käytiin Marikan kanssa kampaajalla. Valkkasin netistä jonkun kampaamon joka näytti mahdollisimman asialliselta ja nuorekkaalta, koska täällä Fremontissa kun on niin paljo noita kiinalaisia niin yllättäen suurin osa parturikampaajistakin on täällä kiinalaisia jotain 50+ naisia, joista ei tiedä ymmärtääköhän ne aina englantiakaan. No, mentiin siis kampaamoon, ja kampaajat oli taitavia ei kiinalaisia tyttöjä. Mutta tuli sille lystille hintaakin, huh huh. Olin kuvitellu että maksan Suomessa itseni kipeäksi kampaajalla käymisestä ja täällä on pakko olla halvempaa, mutta ei todellakaan. Tuli melkein tuplasti sen hintaiseksi ku Suomessa. Tämän jälkeen arvostan vielä enemmän Hair Castanjaa Oulussa.
Viime viikolla käytiin Santa Cruzissa Perjantaina ja se oli kyllä kaunis paikka meren rannalla. Tosi hyvä ranta ja pienen pieni huvipuisto siinä ihan rannan tuntumassa. Sattui olemaan hyvä kelikin, mutta ei me siellä mitään aurinkoa otettu kumminkaan kun se oli koulun retki.
Mikähän siinä on, että kaikki ulkomaalaiset tietää Ruotsin mutta ei Suomea? Se on ollu meidän ulkonäön perusteella aika monen tyypin eka veikkaus, että olette varmasti Ruotsista. Kuten esimerkiksi Perjantai-iltana. Mentiin tuohon lähipubiin yksille, ja heti joku jätkä aloitti keskustelun:
"You are Europeans, from Sweden?"
"Not from Sweden"
"From Russia?"
"No, from Finland"
"From England?"
"From Finland!"
"Oh, Pratar du svenska?"
Kysyttiin sitte meidän kaverilta, joka on Amerikkalainen, että näkeekö sen muka päällepäin heti, että ollaan Euroopasta. Se sanoi, että todellakin näkee, koska käyttäydytään kuulemma niin kunnollisesti. No, hyvä, että edes jonkun mielestä :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)