sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Weekend

Meillä on kyllä ollut actionia kerrakseen tänä viikonloppuna, olen ihan poikki. Torstaina oltiin ostarilla varmaan joku viitisen tuntia, josta riennettiin kiireesti istumaan iltaa Eurooppalaisten ystäviemme luokse.

Perjantai-aamuna meillä oli lähtö 8.30 San Franciscoon koulun järjestämälle retkelle ja yllättävän pirteästi se Perjantai menikin jollain neljän tunnin yöunilla. Kierreltiin siellä lähes kaikki tärkeimmät nähtävyydet, Golden Gate Bridge jäi tosin edelleen näkemättä läheltä, ja Alcatraz. No ens kerralla toivottavasti...
San Francisco on kyllä ihan uskomaton kaupunki, nyt sen vasta tajusi kun mentiin sinne bussilla ja sai katsella ikkunoista vähän laajemmin maisemia. Ehdin jo kotona Suomessa fiilistellä moneen kertaan, miten mahtavaa se olisi sitten ku pääsisin Golden Gate Bridgelle. Ja sitte kun näin sen, vaikka nähtiinkin vain kaukaa, niin sillon vasta se iski alitajuntaan, että hitto minä ihan oikeasti olen täällä!

Yksi asia mikä San Franciscossa pistää silmään on kodittomien (+ narkkareiden ja muiden hullujen) ihmisten määrä. Niitä on joka puolella. Nukkumassa kaduilla, työntämässä omaisuuttaan ostoskärryissä, puistoissa, joka kadunkulmassa. Jopa baarijonossa ne kävi kinuamassa "spare me a dollar/dime/change...."

Jäätiin San Franciscoon yöksi ja käytiin illalla sitte clubeilla. Siinä taas sulavasti muutaman tunnin yöunilla lähdettiin Lauantaiaamuna kaupungille. Ei kellään oikein enää vaan intoa riittänyt shoppailulle ja lähdettiin aika pian takaisin Fremontiin.

Tänään käytiin parin kaverin kanssa Napa Valleyssa, jossa on yli 300 viinitilaa. Sinne ajaa joku puolitoista tuntia Fremontista. Maisemat oli kyllä hienoja, näytti vähän sellaiselta miltä olen aina ajatellu, että Ranskassa näyttää. (en oo tosin käynyt Ranskassa). Käytiin parissa paikassa, jossa oli ilmaisia viinin maisteluja. Ja sitten vain ajeltiin katselemassa maisemia, oli kyllä ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.

Nyt sitä pitäis vissiin tehdä koulutehtäviä, kylläpä kiinnostaa. No, ehkä huomenna?

Tapahtui torstaiyönä....

City Hall, San Francisco

Kaveriii

City Hall

Elävää taidetta
Viinikellari

Joku linna



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti